sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Juhannus -15

Ilman sen kummempia hienoja alkupuheita ja torvensoittoja kirjoitan ensimmäisen postaukseni ikinä. Blogeja olen lueskellut laidasta laitaan jo vaikka kuinka kauan ja nyt tuli se viimeinen syäys, joka sai kirjoittamaan googleen "blogger" ja kirjautumaan sisälle blogimaailman syövereihin. Täällä siis tullaan näkemään ja kokemaan ruokajuttuja - minä kokkaan ja jaan tuotokset teille ja saatte ihastella. Varmasti täällä tulee näkymään myös hippusia elämästäni, mitä nyt milloinkakin tekee mieli postata.

Otsiko jo antoikin ilmi ensimmäisen postauksen aiheen ja mikäs sen aiheellisempaa nyt olisikaan kuin juhannus. Me vietämme sen perinteisesti mökillä Matalajärven rannalla, jossa on ihana pihakeittiö. Grilli, uuni, ja keittolevy kuumaksi ja herkut tulille. 

Tzatziki
400 g turkkilaista jogurttia
Puolikas kurkku
2 rkl suolaa ja saman verran sokeria
0,5 dl sitruunanmehua
ripaus pippuria

Hienonsin kurkun pieneksi veitsellä, raastaminen on mielestäni hankalampaa. Sekoita aineksen ja anna hyvän aikaa maustua ennen syömistä.






Falafel pyörykät

200g kikherneitä
2 munaa
1 dl korppujauhoja
1 pussi Santa Maria taco spice mix- mausteseosta

Liota ja keitä kikherneet ohjeen mukaan. (Helpompi reitti olisi ostaa GoGreen- valmiiksi kypsennettyjä kikherneitä, mutta kaapissa oli vain näitä) Murskaa ne sileäksi tahnaksi sauvasekoitttimella ja heitä muut aineet joukkoon. Santa Marian maustepussi oli juuri passeli tähän määrään kikherneitä, toki sen voi korvata laittamalla esim. suolaa, pippuria, cayannepippuria, jeeraa, valkosipulia jne. Pyörittele sopivan kokoisia palloja ja kypsennä uunissa tai pannulla. Meikäläinen heitti ne uuniin ja ennen syömistä pyöräytin grillissä, jossa niihin tarttui kiva väri pintaan. Falafelpyörykät ja tzatziki on kuin paita ja peppu :-)









Nämä ovat aivan oivallisia kasvissyöjän grilliherkkuja. Molemmissa sama idea: kaiveraa vihanneksen sisukset ja täyttää 'kupit' millä lystää. Meidän tomaateissa oli riisi-fetatäyte ja sienissä mausteinen papumuhennos. Molempien päälle heitin Valion Cheddarjuusto slicet, jotka mukavasti suli grillissä.








Lopuksi vielä Väinö, joka syö antaumuksella tzatzikista ylijäänyttä kurkkua :P



2 kommenttia:

  1. Sinulla on kokkailublogi! :)
    Enpäs ole tiennytkään, ennen kuin nyt kun osui silmiini petsiessä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kauan olin muhinut päässäni ajatusta ja nyt sen pistin aluille!
      Väinö kyllä tulee varmasti vilahtelemaan täällä kokkailublogissakin, se on mun innokas apulainen keittiössä :P

      Poista