sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Raviolit











Aloin närpäilemään ravioleja, kun tekemisen puute vaivasi ja pakkasmittari näytti -25 astetta eli sisältä poistuminen ei houkuttanut. Raviolithan ovat yksinkertaisuudessaan esim. juustolla, pinaatilla, tai tomaatilla täytettyjä pastoja. Ei kuulosta kovin kummoisilta, mutta ne olivat aika työläitä valmistaa, mutta jos on tarpeeksi aikaa ja vähän tekemisen puutetta niin mikäs sen hauskempaa! Pastakonetta en omista, mutta kaulimella homma hoitui oikein mainiosti.

Pastataikina

300g Durumvehnäjauhoa eli n. 4,25 dl
3 kananmunaa
(tilkka vettä)

Sekoita jauhot ja munat keskenään. Kun taikina on kiinteä, ota se pöydälle ja vaivaa oikein kunnolla pöytää vasten tovi. Taikinan ollessa tiivis pallero, laita se kelmussa jääkappiin n. 15 minuutiksi. Huom. jos taikina tuntuu todella jämäkältä voi siihenlisätä tilkan vettä.

Täyte

400 g vuohenjuustoa
pari kourallista tuoretta pinaattia
puolikkaan sitruunan mehu
suolaa ja pippuria

Silppua pinaatti aivan hienoksi ja sekoita kaikki aineet keskenään tahnaksi.

Muotoilu

Ota 2 saman kokoista könttiä taikinaa työstettäväksi. Pyöritä pötköiksi ja kaulitse molemmat saman kokoisiksi kaistaleiksi. Toiselle kaistaleelle laitetaan täytenokareita niin, että jokaisen nokareen väliin jää n. 5 cm rako. Jäljelle jääneestä kaistaleesta tulee ravioleiden hattu eli se nostetaan nokareiden päälle. Vettä kannattaa käyttää apuna, jotta ylä- ja alapuoli kiinnittyvä hyvin toisiinsa. Pidä valmiit raviolit peitettynä ennen keittämistä, jotta ne eivät pääse kuivumaan. Keitä isossa kattilassa suuolatussa vedessä n. 4-5min ja voitele valmiit ennen tarjoilua oliiviöljyllä tai voilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti